Kotimaista pornoa pillua heti

kotimaista pornoa pillua heti

Mieheni makasi kulli kovana ja tykyttävä aamuseisokki parhaimmillaan. Ja se nukkui, se mies. Minä siirryin ikkunalle hieman verhojen suojaan ja seurasin vastapäisen kattotasenteen elämää. Huomasin asunnosta lähtevän jonkun naisen, tumman ja paikallisen näköisen kainalokarvoineen kaikkineen. Ovella seisoi se edellisaamuinen miehenrontti kylpypyyhe lanteillaan ja katseli naisen poistumista kierreportaille, joita myöden katolta päästiin alas.

Olin itse alasti ja piilossa verhojen takana kun mies käveli katon reunalle kurkkimaan elämää kujalla. Oma mieheni veteli sikeitä käsi kannattelemassa kivespussia ja lakana yhtenä ryttynä polvien välissä. Kulli terästä kuten aina aamuisin ja terskan puna loisti kiiltävänä vatsakumpareella.

Vastapään respanmies nojasi betonireunukseen joka ympäröi kattoa ja kai suojasi jotenkin sieltä putoamista. Reunus oli naurettavan matala, jotain puoli metriä, ja sai aika kumarassa olla siihen nojatessa.

Kylpypyyhe putosi miehen ympäriltä ja koko komeus paljastui alastomuudessaan. Kalu oli mahtikunnossa, taisi olla se aamuseisokki tai sitten muisto mielessä äskeisestä naikkosesta.

Se kulli oli ihailtavan komea. Se oli paksu, ei hirvittävän pitkä, mutta terska kuin verenpunaiseksi maalattu hanhenmuna. Se oli valtaisa pallukka kullin päässä ja sai minut salaa huokailemaan.

Vilkaisin miestäni, mutta se vaan nukkui. Minulla meni käsi syliin ja sormi sujahti liukkaasti sisään huulien väliin. Tuntui pillumehujen kuohunta syvyyksissä ja sormetin itseäni katse vastapäisen miehen kullilla ja koko vartalolla. Mies ojentautui seisomaan ja nosti kädet niskansa taakse. Katse oli suoraan ikkunaamme ja kulli tähdättynä kohti minua, niin ainakin tuntui. Mies taivutti vielä vartaloaan taakse, jolloin patukka osoitti suoraan kohti ikkunaamme.

Tiesikö se piru, että kurkistelen verhojen takana? Arvasi kai, sillä olihan verho omituisesti sivuun kaarella. Mies venytteli ja teki mukamas joitain voimisteluliikkeitä.

Otti kullin käteen ja teki ilmiselviä runkkausliikkeitä kääntyessään kohti kämppäänsä johon myös hetken kuluttua katosi. Hän vilkaisi minun suuntaani se ilkikurinen hymy kasvoillaan ja veti oven kiinni. Minulla pillu valui nesteitä ja halusin kullia, ja sitä oli saatavilla metrin päässä. Nousin mieheni päälle ja ohjasin seisovan kangen sisään ja aloin ratsastuksen, niin kovan, että mies heräsi lopullisesti ja oli yllätetty.

Aamiainen meni sekin vanhan rutiinin mukaan ja olimme miehen kanssa taas lähdössä rannalle. Keräilimme mukanamme aamiaisella olleita kamppeitamme ja pääsimme heti lähtemään. Ulko-ovella tuli vastaan se respanmies katolta. Mies tuoksui kuin deodoranttipuikko ja se roikale kehtasi iskeä minulle silmää.

Minulta putosi pyyhekäärö kainalosta ja häkellyin, vilkaisin miestäni, että oliko hän huomannut mitään. Eihän se mitään huomannut kuten ei koskaan muutenkaan. Vilkaisin vielä taakseni ja kohtasin säkenöivän katseen, joka porautui minuun ja huomasin miehen huulten pienen suipistuksen. Hitto, minulla meni se katse suoraan nänneihin ja kostutti jalkovälin. Noin sai yksi rattopoika kolmekymppisen naisen värisemään halusta ja sekoitti arkiset ajatukset tyystin.

Kävelimme alas rannalle ja päässäni pyöri mies katolla ja hänen paksu kulli ja etenkin sen valtaisa, hanhenmunan kokoinen terska. Näin silmieni edessä itseni imemässä karvaisten reisien välistä ihmettä ja olin tuntevinani pillussani sormet.

Tämä oli haavekuvana polulla mennessämme kohti rantaa. Mieheni löntysteli edellä ja nosteli uimashortseja takaa ylemmäs, jotka alinomaa pyrkivät valumaan alas paljastaen persvakoa. Jalkojeni välissä sykki ja nännit nöpöttivät kovina. Miten pääsisen vierailulle sen kattomiehen boksiin?

Halusin saada sisääni tämän kreikkalaisen munaa, heti ensi yönä, mutta miten? Olin pari kertaa aiemmilla matkoilla, kerran Espanjassa ja kerran ruotsinlaivalla saanut mieheni pois pelistä ja päässyt vieraaseen sänkyyn. En siis aivan nuhteeton aviovaimo ollut. Nyt päätin rantakivillä maatessani, että syrjähyppy tulee tapahtumaan ja mies on saatava jotenkin pois kuvioista. Ensinäkin, ei pidä antaa hänen nukkua koko päivänä, ei alkuiltana, vaan pidettävä pientä toimintaa yllä ja väsytettävä siippa.

Oli paras alkaa jo heti, ja siksi kipaisin hakemassa olutta, mutta itselleni otin alkoholitonta ja miehelle vahvaa paikallista. Lounaalla käyttäisimme runsaammin ruokajuomana viiniä kuin tavallisesti, niin siitä se lähtisi käyntiin miehen tainnutus. Kokemustahan minulla siihen oli. Ilta oli jo pitkälle hämärä, ja pian olisi pimeä.

Olin onnistuneesti saanut mieheni uneliaaseen tilaan itse pysyen virkeänä ja odotin yön iskuoperaatiota. Olimme päivällä viettäneet pitkän lounaan pitkine viinipulloineen. Juomat olin saanut upotettua mieheeni. Tämän jälkeen emme menneetkään hotellille suihkuttelemaan, vaan jatkoimme kiertelyä vanhankaupungin kujilla poiketen välillä jonkin varjoisan puun alle oluelle ja ouzo-lasillisille. Horjuvin askelin mieheni käveli hotellin aulan läpi hissille minun seuratessa perässä vilkuilen respaan ja hymyillen sen valtiaalle.

Sain vastaani kutsuvan silmäniskun ja leveän hymyn välkkyvine valkohampaineen. Huoneemme oli siistitty ja kylpyhuoneessa tuoksui pesuaine.

Sanoin miehelleni, että nyt vaatteet pois ja suihkuun. Autoin häntä paidan riisumisessa, mutta itse hän sai housunsa pois. Hän oli suoraan sanoen kännissä. Vein hänet suihkuun ja avasin hanat ja annoin veden valua hänen päälleen. Hän seisoi välillä horjahdellen niin, että oli otettava tukea seinästä. Katsoin, että suihku sai riitti ja toin hänet pois ja annoin suuren kylpypyyhkeen, johon hän yritti itseään kuivata. Ei se kovin hyvin onnistunut, vaan hän romahti nojatuoliin pää huojahdellen.

Avasin ouzo-pullon ja tein hänelle paukun jota hän jo odotti käsi ojossa. Avasin myös valmiiksi sängyn ja olutpullon, jonka asetin pikkupöydälle nojatuolin viereen. Itse riisuuduin ja menin suihkuun pesemään kaiken hien ja pölyn pois mikä päivän aikana oli minuun tarttunut. Siistin myös muutenkin itseäni. Tarkistin kainalot ja niiden karvattomuuden. Saksin häpykarvoitukseltani karkaamaan päässeet vallattomat kiharat ja sheivasin rajat kuntoon. Levitin iholleni hyvälle tuoksuvaa voidetta ja harjasin hampaat välkkyviksi.

Hampaista muuten olen erittäin ylpeä, tasaiset ja eikä ainakaan vielä ole yhtään reikää löytynyt. Kuulin mieheni jotain kolistelevan joka epäilyttävästi kuulosti uuden olutpullon avaamiselta.

Juokoon ukko nyt oikein kunnolla. Vielä puin itselleni ohuttakin ohuemmat pitsihipsterit ja niiden pariksi pienet rintaliivit. Peilistä katsoen olin oikein edustavan näköinen pienissä alusvaatteissani. Tullessani alusvaatteissa kylpyhuoneesta niin epäilin, että mieheni jotain huomauttelisi ja vaatisi selitystä, mutta ei. Silmät sameana hän nuokkui tuolissa. Ei nukkunut, mutta ei paljon muutakaan. Tein vielä yhden ouzopaukun ja yhden aivan pienen itsellenikin. Miehen paukun nostin yöpöydälle.

Otin häntä kainaloista ja nostin tuolista siirtäen hänet sängynreunalle istumaan. Mies otti lasin ja tyhjensi sen puoleen väliin. Käsi vielä ojentui ja tavoitteli pakaroitani. Silmät lurpahteli ja otin varovasti kiinni hartioista ja laskin hänet avattuun sänkyyn.

Se oli kaksi sekuntia ja taju kaikkosi. Tiesin, että uni kestää aamuun saakka, ja jos vaikka herääkin, niin mitään ei ympäristöstä pysty huomioimaan. Esimerkiksi jos minä olen pois, niin mitään havaintoa ei hänellä siitä tulisi olemaan. Nyt alkaisi minun iltaelämäni. Puin päälleni ohutkankaisen, melko avaran hihattoman mekon. Helma jäi hieman polvien yläpuolelle ja panin jalkaani korkkarit.

Niillä ei pystyisi mukulakivillä kävelemään, mutta alakerran ravintolassa niillä pärjäisi hyvin. Olin ylpeä itsestäni ja tiesin olevani hyvännäköinen.

Vilkaisin miestäni ja totesin, ettei hänestä ole kavaljeeriksi ja tuskin edes huomiseksikaan, siitä pitäisi kuparisepät huolen. Minulle tulisi shoppailut ja muut asiat toimitettavaksi yksin. Olin painunut todella syvälle ja polveni olivat lähes leukani korkeudella ja leninkini helma valui auttamattomasti reisiltäni alas kohti syliä. Pornhub is the most complete and revolutionary porn tube site. We offer streaming porn videos, downloadable DVDs, photo albums, and the number 1 free sex community on the net.

We're always working towards adding more features that will keep your love for porno alive and well.

For the safety and privacy of your Pornhub account, remember to never enter your password on any site other than pornhub. For your safety and privacy, this link has been disabled. Start My Free Week No thanks. To view the video, this page requires javascript to be enabled.

Login or sign up. Remember me on this computer not recommended on public or shared computers. Forgot Username or Password? Not a free member yet? Nopeilla kielenliikkeillä nuolin pillun poimuja ja välillä keskityin klitorikseen.

Tunsin itseni aivan räjähdysalttiiksi. Kullini valui kiimaa ja vaati päästä sisään, mutta päätin vielä malttaa. Johannan nautinnon huudot raikuivat. Päätin hieman lisätä kierroksia ja sormeni löysivät tiensä pillunsuulle. Otin varovasti kosteutta ja pyöritin sormella klitorista.

Se sai Johannan hulluksi. Hän vääntelehti käsittelyssäni ja vaati huutamalla lisää. Työnsin varovasti kaksi sormea pilluun. Samalla leikitellessäni kielellä klitoriksella hyväilin häntä sormillani. Sormissani tuntui pieni ryhmyinen alue ja aloin hellästi hieroa sitä samalla painaen. Jatkoin hyväilyä ja hiljensin tahtiani hieman. Annoin Johannan maistaa omaa kiimansa. Hän nuoli sormeni puhtaiksi ja lopuksi kostutti ne syljellään. Olin yllättynyt, sillä moni tyttö ei tällaiseen olisi halunnut.

Hieroin märkää keskisormeani pepulle pyörivin liikkein ja aloin hitaasti työntää sitä sisään. Samalla työnsin etusormen jo touhuun tottuneeseen pilluun.

Lopulta peppu antoi periksi ja sormi työntyi sisään. Johanna päästi vapauttavan huokaisun. Aloin liikuttaa sormiani edestakaisin varovasti. Kireä peppureikä supisteli keskisormeani puristaen. Liike nopeutui koko ajan ja se sai Johannan liikkumaan kiimaisesta nautinnosta.

Kuulin, kuinka hän vaikeroi. Lopulta tein liikettä niin nopeasti kuin vain pystyin. Tunsin pillun supistelevan sormeni ympärillä ja peppu puristui pidemmän oloisin liikkein sormeani vasten. Muutin hyväilyn nopeaksi tärinäksi.

Vapautuneen parkaisun saattelemana kaunokainen tärisi ja hänen kehonsa teki kouristuksen omaisia liikkeitä. Hän tuli toistamiseen räjähdysmäisesti. Tällä kertaa minun ansiostani. Katsoin, kuinka tyydytetyltä ja onnelliselta hän näyttikään. Tyydytetty pillu oli edelleen märkänä ja peppureikä oli hieman avautunut rajusta sormileikistä. Näky oli erittäin rietas ja kiihottava.

Tunsin palavaa halua kullissani. Johanna nousi ylös komentaen minut istumaan. Istuuduin mukavaan asentoon samalla hyväillen kulliani. Sen suonet olivat turvonneet täydestä verimäärästä ja se näytti kieltämättä hyvälle.

Johanna kurottui kulliani päin ja vaaleat hiukset kutittivat alavatsaani, kun hän hellästi tiputti kosteuttavaa sylkeä terskani päälle. Lopulta Johanna nousi syliini kasvot minuun päin. Hän tarttui varmalla otteella kalustani ohjaten sen märän vakonsa huulille. Hiljaa alaspäin liikkuen terskani kosketti ensimmäistä kertaa naapurin kaunokaisen pyhää aarretta.

Pillu otti tottunein ottein kullini pohjaan asti. Johanna oli sopivan kireä. Pillun seinämät puristuivat kullini ympärille ja lämmin, märkä iho hyväili jokaista kaluni kohtaa. Johannan kädet kietoutuivat hellästi halausotteeseen ja hän aloitti hitaasti edestakaisen liikkeen. Mikset sä oo nainu mua aikaisemmin? Tää tuntuu vaan nyt niin oikealta. Ratsastus muuttui nopeammaksi ja koko kullini kimalteli Johannan pillun nesteistä. Hänen rintansa heiluivat tasaisen tahdin mukaan naamani edessä ja tartuin suullani vuorotellen kumpaankin nänniin.

Johanna kiihdytti vauhtiaan ja äänteli kiimansa kourissa. Tunsin oman kiihkoni kohoavan ja tunsin miltei olevani lopun alkukuopissa. Kuin sanattomalla sopimuksella hän hidasti tahtia ja nousi pois päältäni. Kiihkoni laski sen verran, etten aivan vielä lauennut. Varmoin ottein Johanna otti kaluni suuhunsa ja imi sen puhtaiksi pillunsa mehuista. Samalla pilluaan hyväillen hän asettui syliini selkä minua vasten. Hän tarttui pakaroistaan ja levitti niitä, jotta näkisin hänet paremmin.

Kiimaisena valuva pillu ja mantelinen peppu avautuivat kulliani janoavina edessäni. Johanna laskeutui päälleni ja nojasi hieman eteenpäin. Terska painui pillua vasten ja upposi tottuneesti sen sisään aiheuttaen Johannalle syvän huokaisun.

Johanna aloitti tottuneesti nopean ratsastuksen ja ihomme miltei läiskyivät yhteen. Ihanan pyöreä peppu heilui edessäni ja tunsin, kuinka hänen kätensä hyväili kiveksiäni ratsastuksen lomassa. Hän kostutti kättään syljellä ja hieroi sormillaan välilihaani ja varovaisesti kosketti myös välilihaani. Kukaan ei aikaisemmin ollut tehnyt vastaavaa ja tunsin suunnatonta nautintoa.

Hellästi yksi sormi koski peppuani ja hieman yritti työntyä varovasti sisään. Tunne oli uusi ja kokematon, mutta se sai minut tuntemaan oloni erittäin riettaaksi ja samalla kivekseni viestittivät, että pian tulisin räjähdysmäisesti purkautuen. En halunnut kuitenkaan laueta naapurini sisään. Johanna aavisti tunteeni ja rauhoittui. Hän nousi hitaasti kiusoitellen päältäni ja nousi eteeni seisomaan.

Tunsin oloni hieman turtuneeksi, sillä orgasmiin ei olisi ollut kuin hetki. Kuitenkin halusin katsoa ja odottaa, mitä hän keksisi kiusoitellakseen minua. Hän siirtyi lipastolle, otti purkista avaimen ja avasi lukossa olleen ylälaatikon. Hiukan pengottuaan laatikkoa hän palasi luokseni mukanaan liukastusvoidetuubi ja keskikokoinen hieromasauva.

Yllätyin, vaikka tiesin tuollaisten olevan tytöille normaaleja leluja. En uskonut niitä löytyvän muuten niin viattomalta naapuriltani. Johanna asettui polvilleen sohvalle ojentaen samalla lelun minulle. Tässä vaiheessa minulle selvisi, että hieromasauva olikin pieni tappi, joka oli tarkoitettu tuolle pienelle puolelle. Sydämeni sykki ja tunsin oloni jännittyneeksi.

Johanna tarttui käsillään pakaroistaan ja levitti niitä viettelevästi. Siirryin hänen taakseen ja avasin uteliaana liukastusvoiteen. Levitin sauvan kärkeen liukastetta sekä hieman tuolle ryppyiselle reiälle. Asetin sauvan pepulle ja hieroin voiteen tasaiseksi. Sauvan ohut pää upposi helposti sisään kireään peppuun. Minun oli pakko tarttua kulliini samalla, kun hitaasti sauva löysi tiensä Johannan manteliseen vakoon.

Sauva painui pohjaan ja jätin sen odottamaan. Asetin terskani pillunsuulle ja painauduin sisään vaativasti. Pillu tuntui yhä kireämmältä tässä asennossa. Mieletön mielihyvä valtasi kehoni. Kullini liikkui märässä pillussa tottuneen oloisena. Näin sauvan täyttämän pepun heiluvan edessäni. Johanna huohotti kiimaisena ja työnsi lantiollaan vastaan jokaisella työnnöllä. Kullini varsi kimalteli jälleen Johannan nesteistä.

Tyttö tarttui pepussaan olevasta sauvasta kiinni, veti sitä ulospäin ja työnsi takaisin sisään yhä uudelleen liikkeiden tahtiin. Peppu alkoi olla jo aika vetreä ottamaan sauvaa sisään ja pillu puristui kullini ympärille hieroen sen jokaista poimua.

Viimein tunsin, että saisin saavuttaa tuon ihanan tunteen. Näin tähtiä ja kiihdytin aktimme vauhtia yhä enemmän. Kullini paisui vielä viimeisimmilleen ja lastini täytti panoksensa lähtökuoppiinsa. Kivekseni olivat kivikovat ja reisilihakseni jännittyivät.

Vedin kaluni ulos naapuristani. Samaan aikaan Johanna veti sauvan pois pepustaan ja näin auki ammottavan ryppyisen reiän edessäni. Muutaman käsiliikkeen saattelemana terskani päästä suihkusi ensimmäinen ryöpähdys lämmintä nestettäni Johannan pakaroille. Minun oli pakko lähes karjaista nautinnosta. Tyhjennyin naapurini pepulle syösten useita ruiskauksia lämmintä spermaa.

Spermaa valui pakaroilta pepun sisään ja se oli riettain näky, mitä olin nähnyt. Johannan kädet löysivät äkkiä pakaroille ja ne hieroivat spermaa levittäen koko ihon valkoiseksi.

Johannan keskisormi hieroi pyllyä nopein liikkein. Hän katsoi minuun, kun samalla sain kullistani ulos viimeisetkin pisarat. Tyttö nousi pystyyn, asettui kyykkyyn eteeni ja kumartui ottamaan puolivelton kullini suuhunsa. Kiltisti naapurini imi lauenneen kullini puhtaaksi samalla sormettaen pilluansa. Katsoin tuota kaunokaista kiitollisin silmin. Naapuri oli oikea seksipeto. Muutamia spermatippoja valui Johannan pepusta lattialle. Tytön sormet menivät vaativasti alapäähän ja nostivat sieltä suulle pois valuneita spermojani.

Hän katsoi minua silmiin.

: Kotimaista pornoa pillua heti

Kotimaista pornoa pillua heti Lunta tuli taivaalta entiseen tapaansa. Samalla hänen kätensä otteet heltyivät ja seikkailivat nyt miltei etumukseni päällä. Hän vääntelehti käsittelyssäni ja vaati huutamalla lisää. Siistin myös muutenkin itseäni. Johannan kädet löysivät äkkiä pakaroille ja ne hieroivat spermaa levittäen koko ihon valkoiseksi.
PORNO KARVAINEN PORNO TR Thai hieronta nummela seuranhakuilmoitukset
MARIKA FINGERROOS ESCORT VOMEN TAMPERE Juokoon ukko nyt oikein kunnolla. Suutelimme hellänkiihkeästi unohtaen muun maailman ulkopuolelle. We offer streaming porn videos, downloadable DVDs, photo albums, and the number 1 free sex community on the net. Siinä oli kukkia esittäviä punertavia kuvioita beigenvärisellä kankaalla. Heräsin just ja on tosi eroottinen olo.
PORN SUOMI SENSUAL Siinä oli kukkia esittäviä punertavia kuvioita beigenvärisellä kankaalla. Ei nukkunut, mutta ei paljon muutakaan. Vihdoin Johanna kääntyi eteeni katsoen minua syvälle silmiini. Avasin myös valmiiksi sängyn ja olutpullon, jonka asetin pikkupöydälle nojatuolin viereen. Hyvää hyvyyttäni tein satunnaisesti myös Johannalle kulkuväylän omasta pihastaan postilaatikoille. Eräänä lauantaiaamuna heräsin jo kuudelta.
TUTVUMISKESKUS PRAGA ESCORT Porno domina nettitreffit ilmainen
Johanna oli taitava ja hän tiesi, mistä mies nauttii. Muutin hyväilyn nopeaksi tärinäksi. Miehen kieli tunkeutui pilluuni ja tunsin miten nesteet sieltä vaan valuivat. En voinut muuta kuin huokaista syvään. Hänen päänsä taipui hieman taaksepäin ja hän sulki silmänsä, kun samalla pillu sai tuntea vaativien sormien hyväilyn.

Käännyimme kohti miehen boksia ja astuimme lukitsemattomasta ovesta sisään. Yllätyin, sillä niin siisti ja kodikaskin kämppä oli. Ajattelin, että hotellin siivoojat käyvät tämänkin asunnon siivoamassa. Asunnossa oli yhdistetty makuu- ja olohuone, pieni keittokomero ja kylpyhuone.

Suuret, verhojen peittämät ikkunat kahdella seinällä. Saattoi asunto elo-syyskuun hellepäivinä olla melkoinen sauna. Menin ensimmäiseksi kylpyhuoneeseen ja yllätyin siitä, että siellä oli myös bide-allas.

Tein pienet pisut ja kuivasin huolella itseni ylimääräisistä ja jo valuneista kiimanesteistä. Tarkistin itseni peilistä ja kaikki oli kunnossa tulevaa tehtävää varten.

Mies oli riisunut paitansa ja mustat virkahousunsa. Hän seisoi pelkissä tangamallisissa alushousuissa edessäni minun tullessa ulos kylpyhuoneesta. Rinta kohoili ja olkavarren lihakset värähteli. Näin tangojen kätkössä olevan elimen paksuna kaatuvan vasemmalle ja sen terskan lähes pyrkivän vyötärönauhan alta esiin.

Mies lähestyi minua ja avasi vyötäisiltä mekkoni vetoketjun. Hän kumartui ja tarttui helmasta vetäen asuni pään yli pois. Hetken hän katseli minua ja avasi rintaliivit jotka putosivat lattialle.

Hipsterit menivät samaan kasaan. En siedä anteeksi pyyteleviä miehiä, en heidän helliä hyväilyjä, semmoisista olen saanut tarpeekseni.

Rakastan toimintaa ja nyt sitä sain. Molemmilla oli tarkoitusperät tiedossa. Kevyesti keikahdin miehen käsivarsille ja siitä hän minut kantoi sängylle. Makasin selälläni ja katsoin miten hän sujautti tangat pois ja paksu kulli ojentui kohti minua.

Näin nyt sen valtavan terskan jota parina aamuna olin ihmetellyt. Se oli kuin oikea terska, mutta paljon suurempi mitä olin ikinä nähnyt ja kosketellut. Sen päässä oleva reikä oli avoin soikio, joka oli pituudelta ainakin sentin, jos ei enempikin. Arvioin, että se mitä sieltä kulloinkin tuli, niin tuli sentin levyisenä nauhana.

Mies laskeutui vierelleni ja otti rintani käsiinsä, puristi niitä voimakkaasti ja ikäänkuin purskutti nännit esiin kouransilmistä. Nännit kastuivat miehen syljestä hänen niitä imiessä ja nuollessa.

Tunsin kullin painavan lantiotani ja siirsin käteni sen kulmikkaalle varrelle. Sormeni eivät riittäneet sen ympäri, mutta sain silti hyvän otteen ja aloin pienen runkkausliikkeen. Käteni osui ylös viedessä terskan alareunaan eikä noussut sen päälle. Minun oli avattava käteni ja siirrettävä käsi tälle hanhenmunalle. Se oli kova, kireä ja kuuma. Tunnustelin reikää sen päässä ja upotin pikkusormen siitä pienen matkaa sisään. Mies nosti minut päälleen niin, että hänen päänsä oli jalkojeni välissä suun ollessa häpykummulla.

Minulla kasvot olivat hänen kullillaan ja kivespussi oli levinnyt poskilleni. Otin tukevan otteen kullista ja ohjasin terskan huulilleni. Miehen kieli tunkeutui pilluuni ja tunsin miten nesteet sieltä vaan valuivat. Terska huulillani vaati päästä suuhuni. Työnsin ensin kieleni ulos ja nuolin kuumaa tattia. Kokeilin työntää kielenpäätä sisään soikeasta aukosta ja sain sen hieman menemäänkin.

Yritin avata suuni suureksi ja ottaa koko komeus kielelleni, mutta ei se niin vaan onnistunutkaan. Minun oli venytettävä poskiani oikein kunnolla saadakseni avattua suun niin paljon, että terska lipui sisään. Olin tukehtua, mutta lopuksi se oli suussani. En kuitenkaan voinut tehdä niitä tavallisia kieliliikkeitä, en ottaa sitä syvälle nieluun, se oli liian suuri. Varmaan mieskin sen tiesi ja oli monet kerrat kokenutkin, että ei kaikilta onnistu.

Hän otti kevyesti päästäni kiinni ja nosti sen irti kyrvältä. Itse hän teutaroi pilluni kimpussa ja olin syljestä ja muusta märkänä jo liki napaa. Minä tyydyin nuolemaan ja näykkimään kullia ja hieroin vartta, tunnustelin kiveksiä jotka samoin olivat isot ja muljahtelivat terveesti pussissaan. Ne sain sentään yksi kerrallaan suuhuni. Olen usein miettinyt, että olisi mukava nähdä millaista siellä kiveksien pesässä on ja minkälaiset ne oikein ovat, niin mukavasti ne sormissa liukastelevat niiden kanssa leikkiessä.

Mies oli kääntänyt minut selälleni ja levittänyt jalkani kauas toisistaan. Sormin hän levitteli häpyhuulia ja sylki kouraansa levittäen sen kullilleen, hieroi huolellisesti terskan ja ohjasi sen häpyhuulilleni.

Yritin olla aivan rento ja kokeneen oloinen, sillä enhän mielestäni mikään kokematon pikkunarttu ole. Kuitenkin hiukan jännitti tuntiessani kullin olevan aarteeni portilla. Hiljaa mies sitä ohjasi, työnsi kohti syvyyksiä. En tuntenut kipua ja hitaasti tunsin lihasteni laukeavan jännityksestä. Hän seurasi tarkasti ilmeitäni terskan ja koko komeuden liukuessa sisään.

Kulli oli jo upottanut koko terskan ja aina vaan tuntui menevän helpommin. Nyt minulla nousi kiima huippuunsa ja paksu kulli hankasi ärsyttävästi klitorista liukuessa sisään. Kuin itsestään alkoi pyllyni tehdä onnenpyörää ja tunsin koko kullin olevan sisällä. Mies alkoi hitaan panemisen, veti kyrpää hitaasti ylös ja työnsi taas kohti pohjaa, jonne se joka kerta törmäsikin päin joustavaa takaseinää. Pilluni alkoi olla tottunut epätavallisen kokoiseen vierailijaan ja saatoin antautua täysin mukaan kuumaan naintiin.

Nostelin pyllyäni työntöjä vastaan ja pörrötin kumppanin tukkaa, suutelin hänen kasvojaan ja kuiskin suomenkielisiä kirouksia aina kovan töytäisyn saatuani. Pillu valutti mahlaansa välilihalle josta se levisi sängyn lakanalle. En pelännyt muuta kuin sitä, että jos mies olisi halunnut panna minua pyllyyn. Sinne hänen kalunsa ei olisi mahtunut ilman suurta tuskaa. Muutenkaan en semmoisesta pitänyt. Yhden ainoan kerran olin sen kokenut, ja se oli juuri ruotsinlaivalla kun hullu ruotsalainen sinne vehkeensä survaisi.

Se ei ollut miellyttävää. Mies tuntui huohottavan ja arvasin kohta hänen tulevan. Luulen itselläni jo olleen parikin orgasmin tapaista kouristusta, mutta en ollut varma, sillä koko tämä naintisessio tuntui niin ennenkokemattomalta. Mies jännittyi vartaloltaan ja kulli sylkäisi spermat pimppiin. Tunsin miten kuuma nestemäinen tulva valui pillunpohjalta ja pursui ulos valuessa kullin vartta myöden leviten ennestäänkin märälle lakanalle.

Reiteni kastuivat limoista ja karvani sai kermaisen kuorrutuksen. Tunsin miten kulli lipui ulos sen edelleen sykkiessä. Olisi nyt sen vielä hetken antanut olla sisällä. Nostin hiukan päätäni ja katsoin ulos tulleen terskan päähän miten sieltä sykäysten tahdissa vielä vierähti spermatippoja. Sitä tippui kullinpäästä vatsalleni ja lanteilleni. Mies otti lujan otteen kyrvästään ja puristi viimeiset tipat kouraansa ja levitti ne siitä sitten rinnoilleni. Hieroi koville nänneille uuden peitteen, tuoksuvan spermaisen hyytelöpeitteen.

Hetken vaan makasimme ja katselimme toisiamme. Minä selälläni kädet kaukana takana pitäen jostain päätypuun aukosta kiinni. Mies oli jalkojeni välissä liikahteleva kalu vatsallani ja tunsin miten kivespussi hiljaa hieroi pillun aukkoa samalla ärsytellen myös märkää välilihaa.

Hitaasti hän ujutti kätensä pakaroitteni alle ja nosti keskikohtaani irti vuoteelta. Lantioni nousi ylemmäs liki miehen kasvoja ja lopuksi tunsin hänen suunsa häpyhuulillani jotka edelleen olivat avoinna ja turvonneina.

Nostin jalkani miehen olkapäille ja painoin kantapäät hänen selkäänsä. Kuului pientä märkyyden ääntä kielen lipoessa häpyhuulien sisäpintoja ja sen välillä sujahtaessa syvyyksiin. Puristin märin sisäreisin hänen päätään enkä halunnut hänen minusta irtaantuvan, -koskaan! Mutta se oli vaan sen hetken tunne. Olihan minulla omakin, aika taitava ratsumies vaan muutaman kymmenen metrin päässä, mutta joka tosin nyt oli poissa pelistä.

Miehen kalu koveni ja minulla halut velloi. Hän pudotti minut takaisin vuoteelle ja käänsi vatsalle. Nyt oli vuoro nostaa takamukseni ylös nuoltavaksi. Sitä salaa olin toivonutkin ja suorastaan painoin pyllyä kohti miehen suuta.

Kieli nuoli aukon reunoja ja kädet levittivät pakaroita. Sormi hieroi ja tunkeutui pienen matkaa sisään. Tunsin miten liukas aukko oli. Remember me on this computer not recommended on public or shared computers. Forgot Username or Password? Not a free member yet? Here's what you're missing out on! Create a new Playlist.

Please enter the required information. Sign in to add this to a playlist. You are now leaving Pornhub. Go Back You are now leaving Pornhub. Check out our blog for more information. Suomiporno Suomi Finnish Finland swedish skandinavia suomipornovideot pillu Teinitytön pillu on aina märkä. Teinitytön makea pillu saa kyrpää. Teinitytön pillu saa paljon spermaa sisään.

Tiukka pillu saa kovaa munaa. Nuoren tytön pillu on tiukka ja märkä. Nuoren tytön pillu on tiukka. Teinitytön vittu on supertiukka. Teinitytön tiukka reikä saa monsterikyrpää. Hänen teini pillu on supertiukka.

kotimaista pornoa pillua heti

0 thoughts on “Kotimaista pornoa pillua heti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Loading