Pikkupillu seksikertomuksia

Jälleen yksi kerta jolloin sain pumpattua …. Isin pikku kiimapillu osa 2: Oli kulunut vajaan viikon verran kun olin menettänyt neitsyyteni isälleni jolloin suhteemme läheni huomattavalla määrällä. Emme olleet kokeilleet ikinä anaalia koska silloin kun meidän piti kokeilla sitä niin isäni paras ystävä Tomi tuli kyläilemään ja hommat jäivät vähäksi aikaa paikalleen, Tomi jäi meille asumaan hetkeksi aikaa jona aikana meidän piti harrastaa seksiä ainoastaan saunassa ….

Isin pikku kiima pillu osa 1: Harrastuksemme olivat hyvin pitkältti samanlaiset ja hänen seuransa oli aina parasta seuraa mitä voisin toivoa, Isäni oli jäänyt sinkuksi kun he erosivat äitini kanssas vajaat 5 vuotta sitten. Tämä tapahtui viime kesänä.

Olin saanut teekkarina alaani liittyvän kesätyöpaikan tehtaalta, tosin vain harjoittelijan paikan ja homma oli vuorotyötä. Tyttöystäväni oli lähtenyt talvella opiskelijavaihtoon ja tulisi vasta kesän päätyttyä takaisin Suomeen, joten vietin vapaapäiviä milloin mitenkin ja kyllähän niihin vapaailtoihin seikkailujakin mahtui.

Olen perinyt isältäni paitsi pituuteni olen yli cm pitkä , niin myös todella hyvän varustuksen. Oli menossa normaali viikonloppu vanhempieni omistamassa omakotitalossa. Äitini ja 11—vuotias pikkusiskoni olivat menossa ensimmäisenä saunaan. He riisuivat pukuhuoneessa vaatteet ja heittivät ne pyykkikoriin. Itselläni oli paha tapa mennä haistelemaan äitini pikkareita pyykkikorista samalla, kun äitini ja pikkusiskoni olivat saunomassa. Kun kuuntelin, että kiuas alkoi kihahdella, kipitin nopeasti kohti pyykkikoria, ….

Jussi Paina spermas syvälle äitis pilluun: Siitä sunnuntaiaamusta ei paljon puhuttu. Itse olin aika hämmentynyt ja yllättynyt, ja moneen kertaan ajattelin ottaa asian edes jotenkin puheeksi naisystäväni Minnan kanssa, mutta se vain jäi.

Yhdessäolo, seksi ja kaikki muu jatkui hänen kanssaan samaan tapaan kuin ennenkin. Joskus huomasin Minnan vuotiaan blondityttären, Miian, katsovan minua tavallista pidempään, eikä hän enää ujostellut ….

Seksiä veljen kanssa ekaa kertaa: Tämä tapahtui eräänä kesänä, kun olin vasta vuotias. Nyt olen jo paljon vanhempi ja elämä on koetellut minua monella tavalla. Pyydän lukijoiltani, että ette moralisoi tapahtunutta ja valintojani, vaan yritätte vain nauttia tarinastani.

Ilma oli kuuma ja hiostava. Mökkitien pinta väreili kuumuudessa ja tunsin, kuinka hikikarpalot vierivät selässäni ja hameeni liimautui kiinni ruskettuneisiin reisiini. Jestas, se pari viikkoa sitten tapahtunut kielletty kohtaaminen mökillä teki lähtemättömän vaikutuksen. Istun kotona huoneessani nahkaisella tietokonetuolilla, selaten nettiä. Isin pikku kiima pillu osa 1: Harrastuksemme olivat hyvin pitkältti samanlaiset ja hänen seuransa oli aina parasta seuraa mitä voisin toivoa, Isäni oli jäänyt sinkuksi kun he erosivat äitini kanssas vajaat 5 vuotta sitten.

Kello luokan seinällä tikittää väsymättömänä ja näyttää vasta puolta. Historian tunnit kun eivät kiinnosta pätkääkään. Kun hän hetken päästä jatkoi opetusta, huomasin katseeni kiertelevän niissä naisellisissa alueissa, joita hänellä oli.

Ensin vain silmissä, niissä taivaansinisissä ja kauniissa. Kohta katseeni laski kaula-aukkoon, …. Oli menossa normaali viikonloppu vanhempieni omistamassa omakotitalossa.

Äitini ja 11—vuotias pikkusiskoni olivat menossa ensimmäisenä saunaan. He riisuivat pukuhuoneessa vaatteet ja heittivät ne pyykkikoriin. Itselläni oli paha tapa mennä haistelemaan äitini pikkareita pyykkikorista samalla, kun äitini ja pikkusiskoni olivat saunomassa. Kun kuuntelin, että kiuas alkoi kihahdella, kipitin nopeasti kohti pyykkikoria, …. Olin menossa opettajani kotiin. Sovittiin tapaamisajasta ja nyt seisoin hänen omakotitalonsa ulko-ovella.

Hetken päästä lehtorini avaa oven ja hymyillen kutsuu minut sisään. Riisun lenkkarini eteisessä ja mies ohjaa minut suureen olohuoneeseen.

Mies halaa ja suukottelee minua ja vie minut istumaan isolle sohvalle. Hän tarjoaa kokista ja itse siemaisee valkoviiniä. Ihana kun tulit, mies sanoi ja …. Mietin pääni puhki, miten voisin juhlistaa vuotispäivääni ja naiseksitulon vuosipäivää. Sen jälkeen, kun sukulaismies Jorma oli korkannut minut rantasaunan pukuhuoneessa, olivat samassa pihapiirissä asuvat kaverini Sepi ja Pena saaneet työnnettyä kikkelinsä sisääni useiden tuloksettomien yritystensä jälkeen. Sen he halusivat tehdä minulle vähintään kaksi kertaa viikossa lähimetsään rakentamansa majan lattialle levitettyjen pahvien päällä.

Eräänä päivänä heidän mukanaan tuli joku …. Novellini on täysin fiktiivinen, ei perustu mihinkään ja yksikään henkilö tai paikka ei ole olemassa! Novelli saataa loppua kohden pelästyttää jonkun, joten - merkistä suosittelen heikkohermoisinpia lopettamaan lukemisen. Kävelen toukokuun lämpimiä katuja ystäväni luokse. Itse asun kymmenen kilometrin päässä, mutta aamulla saamani tekstiviestin johdosta saavutan …. Syntymäpäivän tehtävä kesäkuu 9, Alaikäiset , Alistus 5 57, Hän … Lue lisää ».

Yleensä … Lue lisää ». Vaaleat ja silkkimäiset … Lue lisää ». Kun narut olivat kiinni nilkoissa, tytön jalat levitettiin samoin kuin kädet ja … Lue lisää ».

2 thoughts on “Pikkupillu seksikertomuksia

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Loading